Tuunausta

Minun kouluarvosanani käsityössä on ollut useassa todistuksessa tyydyttävä 7. Mielestäni opettajat aliarvioivat aikoinaan taitoni! Katsokaa vaikka:

Vanha huivini kaipasi hieman uudistusta. Katukuvassa näkyy nyt tuubihuiveja joka lähtöön, joten ajattelin kokeilla, jos vanhasta "hapsuhuivista" saisi tuunattua sellaisen. Ensin leikkasin hapsut pois huivin molemmista päistä.

Sen jälkeen kaivoin anoppini vanhan Husqvarnan vaatehuoneen perältä esiin ja ommella hurautin huivin päät yhteen.

Lopputulos oli ihan kiva! Tykkään pinkistä väristä. Mielestäni se on mukavan pirtsakka ja sopii hyvin minulle. Näin huivin käyttöikä pidentyi taas vähän lisää. Tässä oli tämän päiväinen ekotekoni!

Löytöjä

Pistäydyin pari päivää sitten jälleen kirpparilla. Taas minua onnisti, sillä tein pari hyvää kirjalöytöä!

Tätä Häntä pystyyn! -laulukirjaa olen katsonut usein kirjastossa ja miettinyt pitäisikö joskus hommata se itselle työkäyttöön. Nytpä löysin sen kolmella eurolla kirpputorilta ja vieläpä aivan uudenveroisena. Tästä on toki iloa myös pojalle, kun pääsee äitin kanssa leikkimään laululeikkejä kotona. Kirjassa on 23 laulu- ja rytmileikkiä leikkiohjeineen ja nuotteineen.

Toinen kolmen euron löytöni oli Maisan maatalo -kirja. Kirjassa on ihanan värikäs kuvitus ja poika katselikin sitä jo kiinnostuneena, kun näytin kirjaa hänelle.

Maisan maatalo ei olekaan mikään perinteinen kirja. Kun kirjan avaa, pyöräyttää ympäri ja kiinnittää silkkinauhalla, sisältä paljastuu nukkekodin tyyppinen, leikkimiseen tarkoitettu maatalo, puutarha ja talli. Lisäksi sisällä on pieni maatalo-aiheinen minikirja.

Jokin kiehtoo minua suuresti lastenkirjoissa. Kirjakaupoissa kierrellessänikin tutkin lastenkirjaosaston aina perusteellisimmin. Silloin tällöin tulee ostettua pojalle kirjoja varastoon tulevaisuutta varten. Mikäs sen mukavampaa yhdessäoloa, kuin rauhalliset kirjahetket sylikkäin lapsen kanssa!

Reissun päällä

Eilen jännitimme, saammeko automme huollosta pois tarpeeksi ajoissa, jotta pääsemme ajelemaan jälleen ykköskotiimme Pohjanmaalle. Eiväthän he saaneet sitä korjatuksi, joten antoivat meille sitten laina-auton viikoksi. Tavaraa oli mukana kiitettävästi ja onneksi saimmekin tilavan farmarin alle. Myös pojan kummitädin tekemä ihastuttava Herra Pupu oli pakattu mukaan.

Herra Pupu

Matka ykköskodin ja kakkoskodin välillä on siis 340km. Ajoaika on reilut neljä tuntia, mutta pojan tarpeista ja pysähdyksistä riippuen matkaan kuluu meillä aikaa yleensä viidestä kuuteen tuntiin. 

Ystävykset

Tällä kertaa pojan mielestä matkustaminen turvaistuimessa ei ollut yhtään mukavaa ja etenemisvauhtimme oli alkumatkasta vaivaiset 40km/h. Kahden tunnin ajon jälkeen kasassa oli siis vasta 80km. 

Näkymä takapenkiltä

Tällöin emme vielä arvanneet, että matka tulee hidastumaan vielä entisestään...

Vauhdin huumaa

Edes Herra Pupu ei huomannut tiellä terävää kiven järkälettä, jotta olisi voinut varoittaa meitä etukäteen. Niinpä kivi osui renkaaseen ja rengas sanoi tsssssss...

Lohduton näky

Kyllä vain, toinen eturengas oli ihan tyhjä. Olimme keskellä peltoja jossain Karvian ja Jalasjärven välissä. Ei muuta kuin vararengasta etsimään ja tavarat ulos takakontista.

Olimme varmaan hauska näky ohikulkijoille.
Mies näkyy paikkaushommissa oikeanpuoleisen oven takana.

Vararengasta ei autosta löytynyt, mutta renkaan korjaussarja kylläkin. Sillä aikaa kun mies opiskeli pakkauksen vieraskielisiä käyttöohjeita, me pojan kanssa söimme, kuvasimme ja ihailimme hiljaista maalaismaisemaa hämärtyvässä syysillassa. Ja niin omituiselta kuin se kuulostaakin, siinä kaiken hässäkän keskellä tuli mieleen ajatus, että kyllä elämä vain on ihanaa! Koskaan ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan ja juuri se tekeekin elämästä mielenkiintoisen!

Loppumatka sujuikin rauhallisissa merkeissä ja poika nukkui autuaana omassa kopassaan. Köröttelimme 80km tuntinopeudella ja renkaan paikka piti onneksi loppuun saakka. Kotona olimme viimein puolilta öin.

Kauniita unia!

Sellainen päivä eilen. Kiitos rakkaat, että olette olemassa!

Sisälle, mars!

Päätin pari viikkoa sitten, että aloitan tänä syksynä pitkästä aikaa jonkin liikuntaharrastuksen. Olen aina ollut enemmän "ulkoilmaihmisiä" ja sisäliikuntalajit ovat jääneet minulta todella vähälle. Jotenkin jumppasalien tunkkainen ilma hikisine lattioineen ei minua ole kiehtonut. Tykkään tehdä pitkiä kävelylenkkejä ulkona ja vaeltaa luonnossa. Pyöräily on myös ollut minulle koko ikäni tietynlainen henkireikä ja ennen raskautta pyöräilin työmatkat ympäri vuoden. Viimeisimmän työpaikkani työmatka oli suuntaansa 15km, joten viikossa sataset paukkuivat helposti. Oi kuinka olenkaan kaivannut noita matkoja! Odotan jo kovasti aikaa, jolloin poika oppii istumaan ja voi matkata lastenistuimessa pyörän kyydissä.

Nyt päätin siis joka tapauksessa pitkästä aikaa ilmoittautua perinteiseen kuntojumppaan! Kiva päästä vähän rehkimään ja irtautua hetkeksi kotiympyröistä. Kannustimeksi hommasin itselleni uudet jumppakengät.

Josko näillä tossuilla saisi uutta potkua sisäliikuntaharrastukseen!

Ruuttahuoneella

Terveisiä ruuttahuoneelta!

Toisin sanoen terveisiä WC:n lavuaarilta! Meillä on harrastettu VVV:tä eli Vauvojen VessahätäViestintää siitä lähtien, kun poika täytti 2 viikkoa. Ajattelin tehdä aiheesta postauksen, sillä mielestäni aihe on vähintäänkin postauksen arvoinen.

Lyhyesti sanottuna VVV on lapsilähtöinen käytäntö, jossa äiti oppii tunnistamaan lapsensa vessahädän. Käytäntö ei ole suinkaan mikään uusi keksintö, sillä kautta aikojen äidit ovat pissattaneet ja kakattaneet lapensa. Tämä oli yleinen käytäntö Suomessakin, ennen kuin kertakäyttövaipat tulivat markkinoille. Käytännössä vauva siis viedään lavuaarin (tai potan tms.) päälle heti, kun hän viestii hädästään. Vauvaa pidetään ns. kyykkyasennossa ja kehoitetaan häntä tekemään tarpeensa käyttämällä esim. pssspsss -äännettä.

Itse innostuin asiasta ystäväni kautta. Ajattelin, että jos heillä käytäntö oli onnistunut, niin miksei sitten meilläkin. Aloimme viedä poikaa lavuaarin päälle tarpeilleen aina heräämisen ja syömisen jälkeen sekä silloin, kun hän vaikutti levottomalta (ähisi ja sätki jaloillaan). Lisäksi vessatimme samalla, kun vaihdoimme vaipan/pesimme pepun. Jo parin ensimmäisen päivän aikana poika ymmärsi, mikä oli homman nimi ja "ruutaili" tyytyväisenä lavuaariin niin pissat kuin kakatkin. Olihan se aluksi huvittavaa puuhaa ja nauru oli herkässä sekä minulla että miehelläni. Olimme myös yllättyneitä siitä, kuinka helposti asia lähti sujumaan. Toki pojalla tulee edelleen pissoja myös vaippaan, mutta kakkavaipat ovat nykyisin jo todella harvassa. Lisäksi ne kuuluisat pissa-/kakkasuihkut hoitopöydällä ovat jääneet kokonaan pois. Äidin ja isin vatteet pysyvät siis puhtaina vaipanvaihtojen yhteydessä. ;)

Parasta tässä käytännössä on mielestäni se, että lapsi saa oloonsa helpotuksen nopeammin ja tuskaiset ähinät, puhinat ja sätkimiset jäävät paljon vähemmälle. Likainen vaippa ei haudo peppua ja iho pysyy parempana. Käytämme siis edelleenkin kertakäyttövaippoja pojalla, mutta vaippojen määrä on pienentynyt huomattavasti. Meillä VVV:ää käytetään rennolla asenteella ja ilman suorituspaineita. Haaveissa olisi aivan kokeilumielessä pitää poikaa ainakin välillä ilman vaippaa ensi kesänä, kun hän on yhden vuoden ikäinen. Raportoin tänne pojan kehityksestä varmasti myös tämän asian tiimoilta myöhemmin.

Tässä on hyvä artikkeli vessahätäviestinnästä. 

Antaa mukavasti ajattelemisen aihetta. Suosittelen lukemaan!

Onko teillä lukijoilla kokemuksia vessahätäviestinnästä?

Satakunnan koti

Nyt esittelen teille toisen kodeistamme: 

Tämä on ns. kakkoskotimme, joka sijaitsee Satakunnan alueella. Tarkkasilmäisimmät voivat ehkä tunnistaa kaupunginkin. Asuntomme on kalustettu työsuhdeasunto. Meillä ei siis tässä kodissa ole omia huonekaluja ollenkaan, joten sisäkuvat jääkööt salaisuudeksi. Kaksiomme sijaitsee vanhan kivitalon ylimmässä kerroksessa. Talo on rakennettu 50-luvun alussa, joten se huokuu vanhaa aikaa. Etenkin kellarikerroksessa, jossa sijaitsevat varastokopit, saunatilat ja pyykkitupa mankeleineen, voi aistia aikakauden hengen.

Näiden ikkunoiden takana asumme.

Elelemme näissä maisemissa siis aina kolme viikkoa kuukaudesta. Yhden viikon kuukaudesta olemme sitten varsinaisessa kodissamme Pohjanmaalla. Tämä, miehen työkuvioista johtuva järjestely jatkunee näillä näkymin ainakin vuoden loppuun asti, jolloin siirrymme kokonaan asumaan Pohjanmaalle. 

Tässä muutama kaupunkinäkymä:

Hoksasitteko, mistä kaupungista on kyse?

Poika

Poikani. Rakkaimpani. Elämäni tärkein.

Hän on tänään 7 viikon ja 3 päivän ikäinen. Nukkua tuhisee päiväunia tällä hetkellä jo viidettä tuntia... Siksi tämä äiti ehtii välillä bloggailemaan. 

Riehakasta menoa?

Viikonloppujen kohokohdiksi ovat viime aikoina muodostuneet meidän perheessä pitkät kävelyretket. Niin myös tänä lauantaina. Kävelyreitin varrelle osui tällä kertaa paikallinen Elorieha -tapahtuma. Poika nukkui tapansa mukaan sikeästi vaunuissa koko reissun ajan.

Seura oli jälleen mitä parhain!

Elorieha oli suunnattu ensisijaisesti lapsiperheille, joten alueelle oli väsätty pieni huvipuisto. Tällä kertaa paikat jäivät meidän osaltamme tyhjiksi hellyyttävistä karusellihahmoista huolimatta. Ehkä ensi kesänä meidänkin poikamme nauraa karusellin pyörteissä...

Löytyihän alueelta meillekkin sentään jotain. Monennetkohan jätskit jo tälle kesälle..? Maiskis!

Koska huvipuistovempaimet ja benji-hypyt jäivät tällä kertaa käymättä, riehaantui tämä mamma testaamaan kotimatkalla hieman kiipeilytaitojaan.

Vaikka ilma olikin lämmin, tuntui nenässä jo tuulen syksyinen häivähdys. 

Elokuu lähenee pian loppuaan. Luonnossa voi huomata jo pieniä syksyn merkkejä. Miellän itseni eniten kesäihmiseksi, mutta omalla tavallaan jokaisessa vuodenajassa on oma hehkunsa. Näin lämpimän kesän jälkeen odotan jo hetkittäin syksyn kirpakoita päiviä.

Nautitaan kuitenkin viimeisistä lämpimistä päivistä! Tänne niitä ainakin on vielä luvattu!

Kirppislöytöjä

Tykkään kierrellä kirpputoreilla silloin tällöin. Innostukseni kirpputoreihin alkoi noin pari vuotta sitten. Olen siinä mielessä melko ranttu, ettei minulle kelpaa kuin todella hyväkuntoinen tavara. Tämän vuoksi en useinkaan löydä mitään ostettavaa. Viimeisin kirppiskierrokseni tuotti kuitenkin tulosta.

Sininen kylpyankka

Veikeä sininen kylpyankka tuijotti minua anovasti vanhan lelukorin pohjalla. Pakkohan se oli poimia mukaan pojalleni kylpyhetkien iloksi.

Ruutupaita

Silmiini osui myös suloinen sinivalkoruudullinen paita. Tässä on vielä jonkin verran kasvunvaraa pikkumiehelle, mutta jonkin ajan kuluttua se on varmasti tyylikäs pienen neuleslipoverin alla.

Lasten keinutuoli

Paras löytöni oli kuitenkin tällä kertaa ihastuttava valkoinen keinutuoli. Tässä on pojan mukava keinutella vähän isompana. Toistaiseksi pojalla ei ole omaa huonetta, sillä molemmat asuntomme ovat pieniä (ja väliaikaisia). Tulevaisuuden haaveissa on kuitenkin isompi koti ja lastenhuone, kunhan elämämme asettuu johonkin hieman pysyvämmin.  

Tervetuloa!

Hei! Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani! Tarkoitus on kirjoitella tänne pieniä paloja elämästäni, arjesta kahdessa eri kaupungissa. Postauksissa vilahtelevat minun lisäkseni pieni poikani ja hänen isänsä, rakas aviomieheni. 

Olen tällä hetkellä äitiyslomalla. Elämääni rikastuttavat kaksi eri kotia kahdessa eri kaupungissa (välimatka n. 340km). Mieheni tekee töitä vuoroin molemmissa kaupungeissa ja me pojan kanssa reissaamme mukana. 

Tästä se lähtee!