perjantai 23. joulukuuta 2011

Rauhallista joulun aikaa

Haluan toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulua 
ja hyvää uutta vuotta 2012!

Blogi hiljenee joulun ajaksi. 
Tammikuussa palaan kirjoittelemaan jälleen.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Taulu

Kikiltä ja Okolta saatu paperi muuntui pienen askartelun jälkeen tauluksi. 


Paperi itsessään oli niin herttainen, että se olisi näyttänyt kauniilta sellaisenaankin kehyksissä. Halusin kuitenkin kokeilla jotain muuta ja laitoin luovuuden kukkimaan. 


Lopputulos oli tämä.


Persoonallinen se ainakin on...

Joulun odotusta

Nyt tuoksuu meilläkin joulu!


Juhlatamineitakin on testattu. Mummolta ja Ukolta saadut housut sopivat hyvin yhteen kummitädiltä saadun kauluspaidan kanssa.


Huomenna meillä on tiedossa mielenkiintoinen päivä, kun matkustamme pojan kanssa ensikertaa junalla kotiseudulleni Pohjois-Pohjanmaalle.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Valtaistuin

Viikonloppuna meille kotiutui syöttötuoli. Päädyimme pienen pohdinnan jälkeen perinteiseen suomalaiseen Väkinen-tuoliin valkoisessa värissä. Istuinpehmustekin piti ostaa, mutta miksi ihmeessä kaikissa pehmusteissa on niin ruma kuosi? Jokin täytyi kuitenkin valita ja koitin valkata vähiten rumimman... Voisikohan tuota päällystää jollain vahakankaalla?


Poika pääsi testaamaan istuinta heti samana iltana. Hieman meinasi olla huojuvaa meno, joten pönkkäsimme pojan harsoilla tukevasti tuoliin. Taidamme kuitenkin vielä hetken ruokailla sitterissä, kunnes siirrymme kokonaan tuohon uuteen valtaistuimeen.


Karkeammat omatekoiset soseet ovat viimepäivinä maistuneet pojalle jo tosi hienosti. Nyt olemme aloittaneet jo viljojen ja lihojen maistelun ja hyvin tuntuu uppoavan. Allergiaa on toistaiseksi aiheuttanut ainoastaan omena, mutta vielä on kokeilematta monia ruoka-aineita. Kalan kanssa aiomme olla erityisen varovaisia, sillä itselläni se on pahin allergian aiheuttaja. Joka tapauksessa oikea suursyömäri näyttää poika olevan! 


torstai 8. joulukuuta 2011

Kusti polkee

Ihastelin taannoin Pikku-Okon elämää -blogissa suloista paperia, josta oli tehty taulu. Kuinka ollakaan, kommentin jättäminen poiki mukavan yllätyksen! Ystävällinen parivaljakko Kiki ja Okko lähettivät palan paperia myös minulle! Tänään saapui postilaatikkoon kirje, josta kuoriutui tämä veikeä Papershopin paperi.



Kiitos vielä Kikille ja Pikku-Okolle! 
Katsotaan, mihin paperi meidän kodissamme päätyy...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Tonttuilua

Parin päivän ajan olen harrastanut kuvaamista...


Haastava laji!

Cupcakes?

Tein pojalle kuppikakkuja. 
Aineksina peruna, porkkana ja parsakaali.




Suosio oli taattu, mutta lopulta kaikki tuli kuitenkin takaisin ylös... 
"Maku hyvä, mutta liian karkea koostumus", oli pojan mielipide. 
Totuttelu karkeampiin soseisiin jatkunee tänään.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Hei hei

Viimeiset hetket kakkoskodissa. Viikkoon on mahtunut monenlaista touhua tavaroiden pakkaamisen lisäksi. On kierretty vanhan ja uuden kaupungin kujia, hyvästelty kerhokaverit, jumpattu viimeistä kertaa lähikoulun salissa, koluttu parhaat kirpputorit vielä kertaalleen, tehty löytöjäkin, ostettu joululahjoja. On myös mietitty sitä, kuinka vajaan puolen vuoden aikana poika on kehittynyt ja kasvanut hurjasti. Kun saavuimme tänne ensikertaa oli poika tuolloin 5 viikkoa ja 2 päivää. Huomenna kun lähdemme, on ikää 5 kuukautta ja 3 päivää. Mihin aika katoaa?

Joka tapauksessa mielenkiintoinen kokemus on ollut tämä syksy. Hieman haikein mielin jätämme kakkoskodin ja elämän näissä maisemissa taaksemme, mutta kuten jo totesin aikaisemmin, on mahtavaa päästä viimein asettumaan Pohjanmaalle. Tässä vielä kuva tämän päivän ostoksista ihastuttavasta Lumo-puodista, joka on lähi- ja luomuruokaa myyvä kauppa vanhassa kaupungissa. Nämä lähtevät joulutuliaisiksi kotopuoleen.